Hong Kong Nummela - Hankiralli 2003 päätukija

10.2.2003
Tulokset-sivulla Hankirallin viralliset tulokset sekä keskeyttäneet. Kuvia-sivulle laitettu kuvia kilpailukeskuksesta rallin lähdöstä sekä palkintojenjaosta.


9.2.2003

Laakso siirtyi johtoon Nuorten Ralli SM-sarjassa

Kauden toinen Nuorten Ralli SM-osakilpailu Hankiralli ajettiin lauantaina Vihdin Nummelassa. 45:stä ilmoittautuneesta kolme ei startannut ja matkaan lähteneestä yhdeksän joutui keskeyttämään, joten maaliin ajoi kaikkiaan 33 kilpailijaparia.

Kolme ensimmäistä ek:ta rallia johti Jussi Vilenius, joka sitten ek 4:n jälkeen joutui luovuttamaan johtopaikan 1,2 sekunnin erolla Tomi Vileniukselle. Ek5:llä johtoon siirtyi Timo Laakso Ford Escort RS 2000:lla vetäisten eroa 5,1 sekuntia seuraavaan, eikä monien hämmästykseksi enää luopunut piikkipaikastaan neljällä jäljellä olleella erikoiskokeella. Timo Laakso kartturinaan Petri Laakso tuli maaliin voittaen toiseksi tulleen parin Pekka Turunen - Carola Scharenberg lopulta 21 sekunnilla. Uransa tähän mennessä komeimman voiton napannut Laakso tuumaili kisan jälkeen, että sen minkä Escort häviää tehoissa Hondille, tulee paremman ajettavuuden kautta takaisin.

Heidän jälkeensä olikin sitten tiukempaa, sillä seuraavat viisi kilpailijaparia mahtuivat lopputuloksissa vain viiden sekunnin sisään, heidän joukossaan edellisen osakilpailun voittanut Petri Kymäläinen - Juha Högström viidensinä sekä pistetilinsä nyt avannut pari Rami ja Kristiina Räikkönen, joiden sijoitus lopputuloksissa oli kuudes. Minna Lindroos ihastutti yleisöä pysymällä kolmospätkää lukuunottamatta aivan kärjen vauhdissa aina ulosajoonsa saakka ek5:llä.

Kilpailu saatiiin ajaa läpi hyvissä olosuhteissa, noin viiden asteen pakkasessa ja auringon jopa välillä pilkahdellessa. Tietä avaamaan lähtenyt Petri Kymäläinen kertoi ensimmäisen ek:n olleen aivan kuin vesiletkulla varta vasten jäädytetty, eikä nastat purreet tiehen oikein mitenkään. Sillä selittyneekin ensimmäisen ek:n kymmenes sija, tosin vain kuusi sekuntia kärjelle hävinneenä.

Kilpailu Nuorten Ralli SM-tittelistä kiristyi mukavasti, sillä Hankirallin jälkeen kärkikolmikko on vain kahden pisteen sisällä, pisteen päässä toisistaan:
1. Timo Laakso 23p
2. Pekka turunen 22p
3. Petri Kymäläinen 21p

Sarjan seuraava ja kolmas osakilpailu, Rally Heinola, ajetaan 1.3.2003.

Volasen voitto sai jatkoa

Lady Cup-sarjan ensimmäisen osakilpailun voittajapari Jaana Volanen - Esko Roine nappasi ykkössijan nyt myös Hankirallissa. He voittivat toiseksi tulleen parin Anne Kauppinen - Matti Skott 41:llä sekunnilla. Kolmanneksi ohjastivat avauskisassa kuudenneksi tulleet Anna-Kaisa Salminen - Hemmo Salminen.

Epävirallisen VM Sparco 1400 Trophyn voittoon ajoivat Jorma Laakso - Unto Kontro 29 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen pariin Markku Marttila - Hannu Liukkonen.

Teksti: Markku Wahlström, Hankiralli-yhdistys ry

Timo Laakso & Petri Laakso

Nuorten Ralli SM-voittajapari Timo Laakso - Petri Laakso (vas)

Jaana Volanen & Esko Roine

Lady Cup-voittajapari Jaana Volanen - Esko Roine

© 2002-2011 Hankiralli-yhdistys ry                                                Webmaster

AKK Motorsport
nusmlogo
ladycuplogo

Sarjojen tukijat:

vmlogo
tapiolalogo
teboillogo