HANKIRALLI
KAIKKIEN TALVIRALLIEN ISOÄITI

"Rallikilpailujen tarkoituksena on kehittää taitavia ohjaajia, jotka maamme tie- ja ilmasto-olosuhteissa pystyvät vaativiin suorituksiin sekä tarkkailla ja kehittää autojen teknisiä ominaisuuksia ja niiden erikoisvarusteita ja laitteita."

Tämä lainaus on Autourheilun sääntökirjan rallikilpailun määritelmästä. Liekö samanlaisia ajatuksia ollut Fred Geitelin ja Lauri Hurmeen mielissä, kun he ryhtyivät joulukuussa 1954 tekemään ensimmäistä Hankirallia. Vaativia suorituksia tarvittiinkin helmikuun lopulla 1955 ajetussa 1600 kilometriä pitkässä kisassa, jos kohta pikataipaleita ei ollut kuin kolme, tasaisen nopeuden kokeita saman verran, lisäksi pari mäkikoetta ja lopussa jäärata-ajo Helsingissä. Mutta kun autot olivat mitä olivat, sen aikainen tiestö talvisessa kunnossa - pikkutiet varsin vaatimattomasti aurattuja - aikataulu kireä ja kartat lähinnä viitteellisiä, ei ihme ettei maaliin päässyt kuin runsaat puolet lähteneistä. Se oli kuitenkin alku uudelle suomalaiselle autourheiluhistorialle; Hankirallista tuli kaikkien talvirallien isoäiti, joka myöhemmin keräsi lähtölavalleen ( ja kasvatti) enemmän huippuajajia kuin yksikään muu kansallinen rallikilpailu koko maailmassa. Eihän maailmassa ollut toista yhtä vaativaa talvirallia; Monte Carlossa toki ajettiin lumella, mutta yhtä hyvin siellä oli sulaa ja Ruotsin KAK-rallista tuli talviralli vasta myöhään Hankirallin jälkeen.

Kun ensimmäisessä Hankirallyssa - nimi kirjoitettiin hienosti y:llä - oli 52 autokuntaa lähtöviivalla, seuraava keräsi mukaansa jo 72 innokasta yrittäjää. Kilpailun lähtö ja maali olivat Helsingissä - lähtö komeasti Kauppatorilla - ja kääntöpiste Kolilla! Reitin kokonaispituus oli 1700 kilometriä, josta 600 kilometriä kireitä tasanopeuskokeita ja kolmisenkymmentä varsinaisia erikoiskokeita. Merisatamanrannassa ajettu loppukoe - juoksulähdöllä - keräsi sankan joukon helsinkiläisiä seuraamaan kilpailua.

Ensimmäisen Hankirallyn osanottajat olivat yhtä ruotsalaista lukuunottamatta suomalaisia, toisessa ei ollut yhtään ulkomaalaista, mutta kolmas keräsi jo joukon ruotsalaiskuljettajia, jotka tunnettiin laajalti jo Pohjoismaiden ulkopuolellakin. Mukana olivat mm. Eric Carlsson, Karl Skogh ja Hans Kronegård. Kotimaan kuljettajista eniten huomiota kiinnittivät mm. Kalpalan veljekset Osmo ja Eino, Carl-Otto Bremer, Nils-Olof Eklund, Leo I. Mattila, Onni Vilkas, Pauli Toivonen, Klaus Weikkola ja Rainer Eklund. Joukossa oli paljon nimiä, jotka tulivat myöhemmin tutuiksi joko kilpailijoina tai kilpailujen - myös Hankirallin - järjestäjinä. Esko Väinölä, Viljo Yliherne, Eero Loukimo, Mauri Laakso, Tuure Vuori, Väinö Nurmimaa, Jaakko Huhta, Boris Rung ja monta muuta. Hankirallilla on koko historiansa aikana ollut omituista voimaa koota yhteen autourheilun puuhamiehiä, ja miksei myös naisia.

Hankirallin legendarisen ratamestarin Lasse Hurmeen äkillisen poismenon takia joutui Esko Väinölä ottamaan vastuun vuoden 1963 rallin reitistä. Edellisenä vuonna oli koettu ensimmäinen ruotsalaisvoitto; Carl-Magnus Skogh kumarsi kirkkaimmat pokaalit, luokkavoitot napsivat myös ruotsalaiset Tom Trana ja Rune Larsson. "Väiski" lupasi kilpailijoille uudistuksia: päivällä ajetaan rauhallisesti, mutta öisin on kiirettä. Lisääntyneen autoliikenteen vaatimukset oli otettava huomioon. Kilpailijoiden renkaiden lukumäärä rajoitettiin kuuteen, autojen korjaaminen taukojen aikana ja salaharjoittelu kiellettiin. Varsinaisia erikoiskokeita oli 32, jonka lisäksi ajettiin muutama rata- ja mäkikoe. EK-kilometrejä oli kaikkiaan 270. Toista kertaa mukana ollut junioriluokka ajoi vain 800 kilometrin mittaisen reitin ja 17 erikoiskoetta, joista pisin 27 kilometriä, yhteensä 151,5 kilometriä, jotka katsottiin olevan riittävä määrä "ensiaskeleitaan rallipoluilla ottaville", kuten ratamestari Esko Väinölä kirjoitti kilpailun ohjelmaan. Jyväskylässä olleen junior-maalin jälkeen juniorit ajoivat vapaavalintaista reittiä Helsinkiin. Pääjoukko kiersi 1718 kilometrin mittaisen lenkin: Helsinki-Tampere-Jyväskylä-Kuopio-Joensuu-Lauritsala-Kotka-Helsinki.

Hankiralli oli "yhtämittainen ralliajo", jossa ei ollut turhia lepoaikoja. Kisaa käytiin yhtämittaisesti perjantai-iltapäivästä sunnuntai-aamuun. Vuonna 1963 lähtö oli Helsingin Kauppatorilta, Tampereen Shelliltä oli uusi lähtöaika alkuperäinen + 5 t.15 min. Välillä oli ajettu 8 erikoiskoetta. Jyväskylässä autourheiluhotelli Jyväshovi tarjosi aterian, kun takana oli 17 pikistä ja uusi lähtö oli alkup. + 14 t. 48 min. Joensuun uusi lähtöaika oli alkuperäinen + 24 tuntia 13 minuuttia, Kotkan lyhyt tauko oli Onni Vilkkaan linja-autovarikolla ja sieltä lähdettiin ajassa alkuperäinen lähtöaika + 35 tuntia. Takana oli 27 erikoiskoetta, Kotkan ja Helsingin välillä ajettiin vielä 4 EK:ta. Kilpailukortissa oli mainittu avoinna olevat huoltoasemat ja muistutus siitä, että kilpailijoiden oli varattava polttoainetta vähintään 300 kilometrin yhtämittaista ajamista varten.

Mutta kilpailijakaarti oli nimekästä: Carl-Magnus Skogh, Eric Carlsson, Tom Trana, Åke Andersson, Olle Bromark, Bengt Söderström, Onni Vilkas, Simo Lampinen, Pauli Toivonen, Rauno Aaltonen, Esko Keinänen, Timo Mäkinen. Tällaista nimilistaa ei yksikään toinen ralli kyennyt kokoamaan. Yleiskilpailun voitti pari Pauli Toivonen - Anssi Järvi, Citroen TS 19. Luokkavoittoja napsivat mm. Olle Bromark, Tom Trana, Rune Larsson ja Esko Keinänen; naisten nopein oli Riitta Grön.

Hankirallin palkintopöytä oli pohjoismaissa kuuluisa. Pokaaleita oli paljon ja ne olivat komeita. Lukuisat yhteistyökumppanit ja tukijat olivat lahjoittaneet kiertopalkintoja - oli Apu-lehden haarikkaa, Comet-maljaa, Car Plate-maljaa, Kometa-maljaa, Motoral-maljaa, Suomen Tupakan maljaa, Morris-tuoppia, SAAB-maljaa, VW-maljaa, Esso-maljaa jne. Näiden lisäksi oli kunniataulut yleisvoittajalle sekä Lauri Hurmeen ja O.J.Salovaaran muistopalkinnot sekä T.Heinon, O.Kalpalan ja O.Lyytikäisen lahjoittama Seniorien malja parhaalle suomalaiselle. 70-luvulla tuli vielä Onni Vilkkaan lahjoittama Onnin malja, Olli Lyytikäisen lahjoittama Ollin malja, Helsingin Urheiluautoilijoiden Naistoimikunnan maljat yleiskilpailun ja naisten luokan voittajille erikseen, vielä Rafu Huhdan lahjoittama Rafun laakeri sekä Senior sarvi junior-luokan voittajalle ja kerhojoukkue kiertopalkinto. Vuosien mittaan järjestäjät huomasivat, ettei kiertopalkintoja pidä päästää liian pitkälle!

Hankirallia ei olisi millonkaan pystytty tekemään ilman mittavia vapaaehtois- ponnistuksia. Aluksi olivat auttamassa Fred Geitelin ja Lasse Hurmeen tuttavat ympäri maata. Kerrotaan, että ensimmäinen reitti tehtiin siten, että merkittiin kartalle kummankin kaverit ympäri Suomea ja kaavailtiin sitten reitti pitkin pikkuteitä tuttavalta toiselle. Nämä hoitivat sitten tarkastusasemat kukin kykyjensä mukaan. Kukaan ei kinanut mahdollisista minuuttivirheistä, eikä minuutti tai parikaan sijoituksia lopussa ratkaissut.

Esko Väinölällä oli apunaan laaja UA-verkosto ympäri maan. Väiski oli kiertänyt maata perustamassa UA-yhdistyksiä ja sai nämä mukaan tekemään Hankirallia. Monelle UA-seuralle Hankiralli-erikoiskokeen hoitaminen oli toimintavuoden suurin tapahtuma. Toisaalta näin Hankiralli sai mittaa - joskus käytiin Kajaanissa asti - eikä erikoiskokeiden määrässä tarvinnut tinkiä. Parhaimmillaan Hankirallissa ajettiin yli 60 erikoiskoetta! UA-väki oli myös koulutettua ja asiansa osaavaa toimitsijakaartia, jolle autourheilu ja sen säännöt olivat tuttuja eikä Hankirallissa näin päässyt tapahtumaan mitään merkittäviä kömmähdyksiä. Itse asiassa; Hankirallin järjestelyt olivat monessa suhteessa esimerkkinä muille: Olihan Helsingin UA alku koko UA-toiminnalle ja UA-liiton kautta hyvin kiinteässä kosketuksessa koko maan UA-kenttään. Toisaalta Hankirallilla oli hyvät yhteydet myös automaahantuojaliikkeisiin sekä muihin tukijoihin. Öljy-yhtiöistä Shell oli Hankirallin tukijana monia vuosia ja Suomen Tupakan voidaan sanoa aloittaneen jatkuvan autourheilun tukemisen juuri yhteistyössä Hankirallin kanssa. Sponsori-yhteistyö oli varsin "kesyä" - sponsori antoi rahaa ja Helsingin UA teki kilpailun. Sponsorin nimi näkyi kilpailukutsun ja ohjelman kannessa, ovinumeroissa, rallikilvissä ja ehkä pääjärjestäjille jaetuissa toppatakeissa. Vain Kometa-nastat järjesti retken jonkun alkupään pikiksen varteen. Siellä oli rakovalkea, laavu ja härkää vartaalla. Toki siinäkin tarpeeksi eksotiikkaa ulkomaalaisille lehtimiehille.

Vanhojen on aina aikanaan annettava tilaa nuoremmilleen. Kilpailijakaartista väistyivät vähitellen Toivonen, Aaltonen jne, vain Timo Mäkinen jatkoi perinteitä. Uudet nimet astuivat esiin: Hannu Mikkola, Markku Alen, Ulf Grönholm, Antero Laine, Lasse Lampi jne. Seitsenkymmenluvun suuri kilpailija oli Stig Blomqvist, joka pokkasi pokaalit neljästi ja vielä kerran 80-luvun puolella. Järjestäjien puolella Väiski väistyi ja tilalle tulivat Railo K. Säde, Jorma Tapola ja kumppanit. Varainhankinnassa jatkoi Kalle Lahtinen - hän oli ollut mukana melkein alusta asti. Kilpailu kasvoi, pikiksiä oli parhaimmillaan yli 60! Yleisen luokan kilpailijamäärät pysyivät ennallaan, mutta junioriluokka kasvoi yli "äyräiden". Kilpailuun mahtui 180 kilpailijaparia ja varalle otettiin kolmisenkymmentä autokuntaa. Tungos rallipoluille oli kova.

Hankirallin juniorkilpailu olikin hyvässä maineessa. Olihan se vakiokamaa VM-junior-cup osakilpailujen joukossa, ajettiin etelässä ja tiestö valtaosin kestävää. Niinpä Hankirallin juniorit ajatettiin omaa reittiään, junior-kilpailulla oli lähes kokonaan oma organisaatio jne. Mm. Markku Alen teki debyyttinsä Hankiksen junioreissa päivän vanha ajokortti taskussaan, ja tuli toiseksi!

Jo Fred Geitel osasi julkisen sanan arvon, ja ajatti lehtimiehillä omaa pikku ralliaan. Myöhemmin lehdistöralli nimettiin Lumihiutale-ralliksi, jolla silläkin oli oma organisaationsa. Helsingin UA ajatti siis parhaimmillaan samanaikaisesti kolmea kilpailua! Ja kaatui sitä autoa lehdistönkin mittelöissä!

Energiakriisivuosi 1974 oli eräällä tavalla Hankirallin käännekohta. Valtiovalta kielsi rallin järjestämisen symbolisena energiansäästötoimenpiteenään. Rallia ei ajettu, sen sijaan järjestettiin protestina rallin päättäjäisjuhla, jolla paheksuttiin kieltolakia. Mutta Hankiralli ei koskaan toipunut siitä ennalleen. Vähitellen kilpailun reitti lyheni, se ajettiin jaksottaisena, nimekkäät kilpailijat jäivät pois, ulkomailta saatiin Blomqvistia ja Per Eklundia lukuunottamatta vain toisen luokan kykyjä, pitipä muutamalle englantilaiselle "ralliautoilijalle" järjestää lumella ajamisen kurssitkin ennen kilpailua.

Autourheilun kansallisen johdon kehoituksesta Hankiralli ryhtyi hakemaan kilpailulle Euroopan mestaruus-osakilpailun arvoa, mutta sekään ei tuonut rallille lisäarvoa, päinvastoin - kustannukset kasvoivat, kilpailu menetti yhä enemmän alkuperäisestä seikkailu-luonteestaan. Koska yksikään ralliautoilun euroopanmestaruudesta tosissaan ajava kilpailija ei vaivautunut Suomeen, jäi Hankirallin pistearvokerroin matalaksi -tai päinvastoin.

Hankiralli oli oma lukunsa Suomen -jopa koko maailman -autourheilussa. Yksikään toinen ralli ei milloinkaan pysty tarjoamaan samoja olosuhteita, samoja seikkailuja, yhtä hienoa kilpailua kuin Hankiralli parhaimmillaan: Metriset hanget kahtapuolta tietä, sopiva pakkanen, kirkas päivänpaiste tai kuulas kuutamoyö. Se oli silloin...

Teksti: Liikenneneuvos Urpo Vihervaara
(Alkuperäistä tekstiä lyhennetty)